”Vauvat ovat ihania, suloisia ja suuria persoonia, vaikka ovatkin kooltaan pieniä ihmisiä.” Tällaisen lausunnon voi antaa vielä yli kahdenkymmenen työvuoden jälkeen vauvojen parista. Vauvojen teho - osastolla, lastenosastolla 3 on ollut viime vuosina melko täyttä. Keski - Suomen korkeat synnytysluvut näkyvät vauvaosaston arjessa, vaikka vauvoista vain pieni osa tarvitsee tehostettua tarkkailua ja hoitoa.

Osa pienimmistä kansalaisista käy syntymässä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, mutta jossain hoidon vaiheessa voi muuttaa lähemmäksi kotia Jyväskylän sairaalaan. Liikennettä on myös toiseen suuntaan. Aina ei keskussairaalan hoitoresurssit riitä, vaan tarvitaan hoitoja joita voidaan antaa vain yliopistollisessa klinikassa ( esim. typpioksidihoito ja leikkaushoidot ) tällöin vauva kuljetetaan ambulanssilla Kuopion, Tampereen tai Helsingin yliopistoklinikalle. Kuljetusmatka ambulanssilla vaatii kuljetuskeskoskehdon lisävarusteineen ja pätevän hoitajan ja tarvittaessa myös lääkärin matkaan mukaan.

Kaikkien yhteinen tavoite on hyvin hoidettu ja hyvinvoiva vauva, joka saa muuttaa kotiin perheen luokse. Hoitoaika osastolla vaihtelee noin vuorokaudesta useaan kuukauteen.

VAUVANÄKÖKULMAA

Alkuun en oikein tajua, mikä hyörinä ympärilläni on. Saan hengittää happea ja oloni helpottuu. Vähän nipistelee, kun lääkärin kädet tekevät työtään ja hoitajat omaansa. Saan kaiken tarvitsemani avun. Kun oloni vakiintuu ja saan olla hiljaa ja rauhassa, voin huokaista ja levätä. Pieni majani peitellään liinoilla ja minutkin peitellään. Ystävänäni jatkaa suhiseva laite, joka helpottaa hengitystäni.

Vihdoin alkaa kuulua tuttuja ääniä jostain kaukaa. Majani ovia raotetaan. Tunnen tuttuja ääniä ja samalla hellän kosketuksen. Minulle kerrotaan, että ”tässä äiti ja isä”. Yhteinen tutustumismatkamme alkaa. Joskus minua häiritsee, kun kuulen paljon ääniä ja majaani osuu paljon valoa. Kaiken epämukavan oloni puran itkuuni ja liikehdin levottomana. Minun on myös ilmaistava nälkäni itkemällä, sillä silloin alkaa tapahtua …saan ruokaa masuuni. Hoitajat ja lääkärit hoitavat minua päivittäin noin kolmen tunnin välein ja silloin on vain suostuttava yhteistyöhön. Minun parastani he tarkoittavat, vaikka ei se aina heti siltä tuntuisi.

Kun minä kasvan ja toivun, pääsen ”isojen” vauvojen huoneeseen. Siellä äiti ja isä pääsevät hoitamaan minua enemmän. Saan olla heidän sylissään ja käyn enemmän äidin rinnalla harjoittelemassa itsenäistä syömistä. Vanhempani kokeilevat minulle omia vaatteitani, sillä he haluavat totutella kotielämään kanssani. Tarvitsen vielä vahvistumista, joten minulle annetaan osa ruuastani suoraan letkulla masuun ja joitakin vahvistavia ravintolisiä maidon ohella. Joskus kuulen piippauksia ympäriltäni, joku meistä samassa huoneessa olevista ilmoittaa hoitajalleen tarvitsevansa huomiota. Monitorit siis valvovat meitä yksilöllisesti ja hoitajat tarkistavat tilanteen hälytyksen tultua. Hoitajat valvovat meitä yötä päivää, joten olo on turvallinen, kun nukumme erossa vanhemmista….vielä hetken.

Koittaa kotiinlähtö päivä. Vanhemmat ovat tulleet minua hoitamaan hyvissä ajoin ja haluavat vielä viime hetken vinkit kotihoitoani varten lääkäriltä ja hoitajilta. Minä otan rennosti tämänkin päivän, sillä luotan isojen käsiin. Sanomme kiitokset ja heipat hoitajille ja lääkärille ja jätämme taakse sairaala - ajan, joka oli meille kaikille elämää mullistava kokemus. Minä en tosin muusta tiedä, mutta vanhempani muistelevat aikaa kotona usein.

VANHEMPIEN KOKEMUS

Kaikki tapahtuu nopeasti. Ennen kuin olemme sopeutuneet ajatukseen, että edessä on synnytys, asiat alkavatkin edetä pikavauhdilla. Ympärillä häärii kätilöitä ja lääkäreitä. Muistamme sanan sieltä toisen täältä. Muutama minuutti ja meille kerrotaan, ”Onneksi olkoon olette nyt vanhempia!” Mutta minne meidän vauva on viety? Kätilö ohjaa isän osaston kolme ovelle ja kertoo, että vauvaa hoidetaan parhaillaan. Isän on odotettava kunnes suurin hyörinä vauvan ympärillä rauhoittuu. Huoli on suuri, mutta mitään ei tilanteessa itse voi tehdä. Kätilöt hoitavat äitiä. Vihdoinkin isä pääsee vauvan luo ja helpotuksen kyyneleet valuvat, kun oma lapsi liikkuu ja näyttää elinvoimaiselta. Lääkäri ja hoitajat onnittelevat ja kertovat vauvan hoidosta ja voinnista. Mutta kaikki, mitä isä muistaa on lähinnä se miltä oma lapsi näyttää. Vielä ei oikein usko, että on isä !

Isyys todentuu enemmän ja enemmän, kun pääsee kertomaan äidille ensivaikutelmaa pikkuisesta ja ilmoittamaan sukulaisille prinssin / prinsessan syntymästä. Yhdessä lähdetään sitten uudelleen vauvan luo. Tunnemme suurta onnea, kun näemme pikkuisen. Letkut ja johdot hänen ympärillään tuntuvat pelottavilta ja peittävät osan vauvasta. Hoitajat kuitenkin auttavat meitä näkemään vauvassa ne piirteet, joihin vanhempana ensiksi kiinnitämme huomion…varpaat, sormet, kasvot , hiukset ja korvat.

Äiti pääsee kotiin. Meillä on mukana vauvan sijasta lypsypumppu. Yritämme tottua ajatukseen, että päivät ohjelmoidaan nyt sairaalakäyntien mukaan. Vauvan näkeminen, sylissä pitäminen ja hoitoon osallistuminen tuo paljon iloa. Ajoittain huolestumme monista asioista, mutta onneksi vuorottain tunnemme itsemme myös vahvoiksi. Saamme paljon tukea ja tietoa vauvan hoitajilta ja lääkärikin pyörähtää meitä tervehtimässä ainakin kerran viikossa. Tärkeää on huomioida myös oma jaksamisemme ja muistaa esim. syödä päivittäin lämmin ateria. Äidin maidontuotantoon vaikuttaa hänen oma vointinsa.

Nyt ollaan edistytty jo niin, että vauvan kotiin pääsyn päivä koittaa. Vauvaa varten on kaikki jo valmiina. Sairaalasta lähtiessä saamme mukaan nipun papereita. ”Onkohan joku näistä kaavakkeista se manuaali, josta voi tarkistaa, mikä on vialla, kun kaikki ei sujukaan kotona?” Tottunein ottein puemme pienokaisen matkakuntoon. Kaiken pitäisi olla reilassa! Saimme kutsun tulla kolmen kuukauden kuluttua näyttämään vauvaa lääkärille. Aina on kuulemma mahdollisuus kysyä osastolta ja neuvolasta neuvoa vauvan hoitoon liittyen. Näillä eväillä lähdimme kotiin! Uskomatonta!

Tässä me ollaan koko perhe - Vihdoinkin kotona !

Maarit Juoperi